Kiina kirsikan kukkien aikaan
Tervehdys Silkkitien varrelta Xi'anin kaupungista
Monituhatvuotiseen Kiinaan tutustuminen on hyvä aloittaa Xi'anista, joka oli keskiajalla yksi maailman suurimmista kaupungeista. Keskustaa ympäröi vielä vanhat kaupunginmuurit ja muurinen sisäpuolelta löytyy ihastuttavia puistoja, jotka kylpevät näin keväällä kukkivien omana-, kirsikka- ja persikkapuiden hurmaavassa tuoksussa. Puistot ovat kiinalaisten toinen olohuone jonne tullaan liikkumaan, pelaamaan korttia ja seurustelemaan ystävien kanssa.
Pienen villihanhipagodin vieressä sijaitsevassa taidegalleriassa pääsin opiskelemaan kiinalaista kalligrafiaa.
Kiinan ensimmäinen keisari Qin-dynastian, Qin Shihuangdi, yhdisti taistelevat pikkuvaltiot Kiinaksi 200-luvulla eKr. Lähdin tutustumaan hänen hautaansa vartioivaa tuhansien sotilaiden terrakotta-armeijaa, jonka paikalliset talonpojat löysivät kaivoa tehdessään.
(Tätä kohdetta ei kannata jättää väliin)
Kiinalaisesta keittiöstä löytyy jokaiseen makuun jotain ja pienellä harjoittelulla
syömäpuikoilla syöminenkin onnistuu.
Päivällisellä pääsin valmistamaan jiaozi taikinatyynyjä monilla erilaisilla täytteillä. Täytin omia nyyttejäni sekä makeilla että tulisilla mauilla.
Mitä olisi ilta suurkaupungissa ilman tanssia ja musiikkia. Olin kuuntelemassa perinteikästä kiinalaista musiikkia paikallisessa oopperassa.
Xi'anissa on ehdottomasti käytävä kävelyretkellä muslimien värikkäässä kaupunginosassa. Kapeilla kujilla on kaupan erilaisia herkkuja ja edullisia matkamuistoja.
Mitä tuliaiseksi Suomeen? Varma valinta on Jade korukivestä valmistetut korut ja koriste-esineet!
Terveisin R
Kommentit
Lähetä kommentti