Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2018.

Kaikki tiet vievät Roomaan!

Kuva
Romanttinen, ihana, iiihana Rooma! Alku kesästä on Roomaan mukava matkustaa, luonto on vehreää, eikä ole vielä tukalan kuuma, joka näännyttää matkaajan. Euroopan vanhimpiin  kaupunkeihin kuluva Rooma perustettiin yli 3000 v sitten. Aluksi Rooman valtakunnan ja sitten katollisen kirkon pääkaupunkina se on vaikuttanut maailmaan  voimakkaasti. Kaikkialla maailmassa on rakennuksia, jotka perustuvat antiikin Roomassa kehitettyyn arkkitehtuuriin ja tekniikkaan. Vierailin tässä ihastuttavassa kaupungissa jo kolmatta kertaa. Konserttimatkallani, esiintymisen ja harjoitusten välillä poikkesin tietysti merkittävienpien nähtävyyksien äärellä. KUKKULOITA ON ITSEASIASSA YHDEKSÄN. Rooma kasvoi vuosien saatossa seitsemän kukkulan ympärille, jotka kaikki sijaitsevat Tiber-joen itäpuolella. Tällä vuosituhannella kaupunki on kuitenkin kasvanut niin paljon, että myös Gianicolo ja Monte Mario-kukkulat lasketaan nykyään kuuluvaksi Roomaan, joten kukkuloita onkin yhdeksän. ESPANIJALAISET

Euroopan yliopistojen välinen mestaruuskilpailu Grazissa ja muutama päivä Wienissä

Kuva
Kuva kaupungintalon parvekkeelta kisojemme alkugaalasta! Moikka taas! Pienen tauon jälkeen sain vihdoin aikaiseksi tulla kirjoittelemaan matkoistani. Tästä matkasta onkin jo vierähtänyt tovi, sillä lähdimme huhtikuun alkupuolella kuudeksi päiväksi Itävaltaan jumppailemaan. Voimistelen siis yliopiston joukkueessa ja sitä kautta päädyimme Itävallan Graziin joukkuevoimistelun maailman cupin yhteydessä järjestettyyn EUSA cupiin, joka on siis Euroopan yliopistojen välinen mestaruuskilpailu. Pääsimme siis kansainvälisille matoille jumppailemaan ja samalla tähän suloiseen kaupunkiin kiertelemään.  Grazhan on Itävallan toisiksi suurin kaupunki, mutta silti melko tuntematon turisteille. Tätä en ymmärrä, sillä kaupunki oli todella kaunis perinteisen keski-eurooppalaisen vanhan arkkitehtuurinsa kanssa ja kaupungissa oli panostettu siisteyteen ja luonto oli ihanasti läsnä kaupungin yllä kohoavalla Linnavuorella, jonne vei maailman suloisimmat portaat.  Meille kaupungin kiertelyyn