Rantaloma keskellä interrailiä
“I travel a lot; I hate having my life disrupted by routine.” – Caskie Stinnett
Heippa taas!
Aikalailla puolessa välissä interrailiani pääsin käymään muutaman päivän verran tämän hetken yhdessä kuumimmista matkakohteista, nimittäin Kroatiassa, tosin minun kohteeksi ei valikoitunut ne kaikkein tunnetuimmat turistipaikat, vaan päädyin hieman pohjoisempaan ja ei niin tunnettuun Pulaan. Tämä kohde valikoitui puhtaasti siten, että muutama ystäväni oli samaan aikaan siellä rantalomalla ja yksin reissatessa tuli sitten valittua kohde, jossa oli ystäviä jo ennestään.
Tämä erosikin muusta matkastani aikalailla, sillä hostellit vaihtuivat muutaman yön ajaksi viiden tähden hotelliin uima-altaine, ravintoloineen ja merinäköaloineen. Mutta tämä hyppy aivan toisenlaisen matkan keskellä oli todella virkistävä ja oli ihana päästä puhumaan suomea taas hetkeksi tutuille kasvoille!
Hotellimme sijaitsi hieman kauempana itse Pulan keskustasta, joten jouduimme aina menemään sinne bussilla ja ikävä kyllä viimeinen bussi tuli keskustasta jo yhentoista aikaan, mutta onneksi Pulassa ei ollut mitään villiä yöelämää tai muutakaan joka meidät olisi pitänyt keskustassa enää edes siihen aikaan. Itse paikkana Pula oli pieni ja kompakti paketti, joka mielestäni soveltui enemmän kuin hyvin hetken hengähdykselle arjen kiireistä ja siellä sai kyllä mielen lepäämään ja rusketuksen tummumaan.
Kuitenkin jos haluaa hieman aktiivisempaa lomaa suosittelen kyllä eteläisen Kroatian kohteita, joissa on enemmän menoa ja meininkiä. Ihastuin myös bussin ikkunasta Rijeka nimiseen kaupunkiin noin kaksi tuntia Pulasta itään. Tulin siis Wienistä junalla Zagrebiin ja sieltä bussilla Pulaan ja näin tällä matkalla läpiajettuna Rijekan ja muutenkin Kroatian satumaisen upeaa luontoa! Kroatia houkuttaakin seuraavaksi kunnon roadtripille henkeäsalpaavine maisemineen ja suorastaan luonnon ihmeineen!!
![]() |
Park Plaza hotellimme allasalue oli kyllä upea näky, varsinkin näin auringonlaskun aikaan!
t. Yksi auringonlaskujen rakastaja
|
Niin kuin jo mainitsin Pulan keskusta ei ollut kovinkaan suuri, eikä kaupungissa näkemistä hirveästi ollut, mutta silti se oli ihanan viihtyisä ja kaikessa rauhallisuudessaan todella seesteinen kokonaisuus. Alla kuvia itse kaupungista ja Pulan "nähtävyyksistä" eli vanhasta amfiteatterista ja riemukaaresta. Kyllähän näiden nähtävyyksien rinnalla jonkinmoiset kulttuurivibat kuitenkin tuli sitä janoaville!
Kaunis satama, upeita auringonlaskuja, palmuja, pieniä kujia, mukulakiviä, italialaista keittiötä ja aurinkoa, siitä oli meidän Pula tehty!
Terkuin A
Kommentit
Lähetä kommentti