Tuhannen ja yhden yön satujen tuntua Marokkossa


Moikka!

Nyt kun kerta pääsin vauhtiin, niin otetaan seuraava matka käsittelyyn. Eli joulukuussa lähdimme karkuun Suomen pimeyttä Norwegianin lennoilla Marrakechiin Marokkoon. Tosin olimme jo alunperin varanneet viikostamme hotellin Marrakechiin vain muutamalle päivälle ja loppu matkalle hotelli löytyikin Agadirista. Näin siis saimme kokea kaksin hyvin erilaista puolta Marokkosta. Lisäksi hieman ennen lähtöä saimme myös idean käydä päiväseltään junalla Casablancassa ja siitä tulikin kolmas marokkolainen kokemus. 

Mutta ensin pari sanaa Marrakechistä, joka oli kaiken lukemani perusteella hyvin tyyppillinen Marokkolainen iso kaupunki. Siellä oli vanha kaupunki, joka oli lähinnä turisteille ja sen ympärillä, muurien ulkopuolella, jopa melko moderni loppu Marrakech paikallisille. 

Marrakechissä erittäin suosittu majoitusvaihtoehto on riad, joka on kuin hotelli, mutta niissä on yleensä vain aivan muutaman huone ja ulkoa päin ei ikinä uskoisi sisällä olevan yhtään mitään. Mutta sitten sisällä odottaakin kaunis pieni sisäpiha yleensä uima-altaineen. Meillä oli juuri tällainen riad, Riad Nabila, joka sijaisti aivan vanhan kaupungin laidalla ja jopa hieman pelottavalla alueella, mutta oli sisältä juuri niin ihana kuin riadit aina ovat. Muuten Marrakechissä aika meni aikalailla vain soukissa kiertelyyn ja auringosta nauttimiseen. Tosin yhtenä päivä satoi aivan kaatamalla ja silloin pystyimme vain hautautumaan sängyn pohjalle Netflixin kanssa.

Alla kuvia Marrakechistä:









Riad Nabila



Marrakechistä Casablancaan oli hyvin yksinkertaista mennä. Otti vain taksin juna-asemalle ja sieltä muutaman tunnin junan Casablancaan. Casablanca itsessään taas oli aivan totaalinen pettymys... Siellä ei ollut minkään näköistä keskustaa, vain korkeita taloja kaikkialla. Kävelimme yhteensä noin 8 kilometriä ja tässä ajassa näimmekin kaupungin kaikki kaksi nähtävyyttä, Casablanca-elokuvasta tutun Rick's Cafe- ravintolan ja upean moskeijan. Hyvä kohde siis yhden päivän reissulle, jos on pakko nähdä Casablanca, muuten en suosittele!









Loppu ajan matkasta viihdyimme siis Agadirissa, johon matkasimme bussilla samaiselta juna-asemalta kuin Casablancaankin. Agadir oli oikein toimiva ja jopa mukavampi rantalomakohde kuin esimerkiksi Espanjan aurinkorannat, mutta näin joulukuussa jopa pelottavan autio. Hotellimme oli hieman syrjässä ns. keskustasta ja täten keskellä isoja talveksi hyljättyjä hotelleita. Se teki alueesta, varsinkin iltaisin, oikean kauhuleffojen taistelutantereen. Täällä myös viimestään tajusimme miten kamalaa ruoka Marokkossa oli. Itse marokkolainen ruoka on todella hyvää, mutta vaikka yritimme sellaista tilata ravintoloissa, saimme vain mautonta mössöä. Yksikin pizzani Agadirissa (jonka ravintolan hassusta kirjoitusvirheestä alla kuva) oli pohjaltaan pelkkää jauhoa ja vettä, sen juusto pelkkää kermaa ja päällä olevissa kanoissa ei ollut edes suolaa... Tämä ei siis ollut marokkolaista ruokaa tietenkään, mutta hyvä esimerkki mauttomuudesta ruuan suhteen! Mutta ruoka oli siis suurin pettymys, jopa suurempi kuin Casablanca. 

Mutta kaiken kaikkiaan Agadir nousi varmasti lempparikohteeksi näistä kolmesta, sillä siellä oli ylivoimaisesti eniten tekemistä, jopa keskellä kuollutta talvea!




Marokossa englanti ei ollut vahvuus ja pärjäsimme paremmin minun lukion ranskallani, jota jokainen paikallinen meille yritti puhua ja jokainen kylttikin oli vain ranskaksi ja tietenkin marokkoksi.





Jos oikein ymmärsimme paikalliselta kaupustelijalta, niin vuorella lukee sanat: "Kuningas, Jumala, Isänmaa."

Marokko oli mielenkiintoinen maa, mutta nyt sen sai ruksittua yli, eikä sinne tarvitse aivan heti palata. Tosin Casablancassa oli suuret työmaat käynnissä ja kaikkialla luki, että 2020 sinne pitäisi nousta vaikka ja mitä. Eli ehkä vielä joskus käymme katsastamassa josko Casablancakin olisi saanut hieman elämää itseensä.

Mutta seuraava postaus onkin sitten hiihtoloman katastrofireissusta Dublinissa...

-A

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sisilialaiset sanovat: ”Anna meille viikko elämästäsi ja me annamme sinulle 3 000 vuotta historiaa".

Uusi vuosi 2024 Gran Canarialla

Miniloma Milanoon