Kotini syksyn verran

Moikka!

Tämän syksyn olenkin sitten roomatar! Haave oli aina, että jonain päivänä olisin pariisitar, mutta ikävä kyllä ranskankielen taitoni ei tähän vielä riittänyt, joten joudun "tyytymään" roomattaren titteliini. Ei sillä, että italianikaan alkeita parempi olisi, mutta siellä pystyn opiskelemaan englanniksi eli täten Rooma valikoitui opiskelijavaihtokohteekseni. 

Olin päättänyt jo ennen kuin pääsin yliopistoon, että vaihtoon lähden, mutta tosiaan haave oli aina Pariisi. Mutta tajuttuani, että sinne ei pääse ellei ranska luonnistu todella hyvin, aloin miettimään uutta vaihtoehtoa syksylleni 2018. Halusin ehdottomasti isoon kaupunkiin, sillä tunnen sen verta hyvin itseni, että tiedän tarvitsevani ison kaupungin, josta elämä ei kesken lopu tai tylsistyn saman tien. Ausseissa asuttuani huomasin, että miljoonakaupugin syke sopii minulle paremmin kuin hyvin. Joten aloin pyörittelemään Euroopan isoimpia kaupunkeja mielessäni, sillä perusteella, että missä selviää englannilla, ja lopulta sivuaineiden kautta rajasin hakuni kahteen kohteeseen + yhteen varavaihtoehtoon; Roomaan, Wieniin ja Edinburghiin. Wien kaatuikin saman tien siihen, että en ollut alan pääaineopiskelija, joten jäljelle jäi Rooma ja Edinburgh ja onnekseni pääsin Roomaan eikä tarvnnut tyytyä varavaihtoehtoon ja tästä olen edelleenkin niin fiiliksissä!


Ehkä lähden sitten Edinburghiin maisterivaiheesta vaihtoon, sillä myös Skotlanti houkuttelee, enkä siellä ole itseasiassa ikinä käynytkään! Tai sitten opettelen täysin uuden kielen ja lähden sittenkin sinne Pariisiin tai repäisen ja lähdekin Madridiin! Mutta nyt kuitenkin Rooma ja syksy Italian auringon allan.

Jotenkin odotukset vaihtoani kohtaan ovat täysin nollassa, sillä en tiedä yhtään mitä odottaa. Näin kävi myös kun lähdin Ausseihin ja se puoli vuotinen oli niin sanotusti "time of my life" eli uskon, että myös vaihtoni yllättää aivan täysin, sillä ilman mitään odotuksia yleensä saa sitä "time of my life"-aikaa. Ainoat asiat mitä osaankin vaihdoltani odottaa on ihana ihana italialainen keittiö, pitkälle jatkuva syksy ja fiilis, että saan jatkossakin sanoa Roomaa yhdeksi kotikaupungikseni! Tietenkin myös odotan, että edes vaihdon ajaksi saisin upeita tyyppejä rinnalleni ja lupaan olla harmistumatta jos en heitä enää vaihdon jälkeen tule näkemään! Minulla on myös lista minne kaikkialle haluaisin Roomasta reissata, ihan vain Italian sisällä. Mutta aion hyvin rennosti käydä sitä läpi. Tietenkin "must see"-listakin löytyy ja sisältää paikat: Venetsia, Milano ja Verona.


Ja tietenkään en malta pysyä vain Italiassa vaan minulla on nyt jo lentoliput loka-marraskuun vaihteessa Serbian pääkaupunkiin Belgradiin, josta aion mennä bussilla pariksi viimeiseksi päiväksi Sarajevoon Bosnia & Hertsegovinaan. Tästä reissusta olenkin haaveillut interrailistani asti, mutta siihen reissuun en sitä saanut yhdistettyä. Nyt kun huomasin, että noin 150 eurolla pääsee Roomasta Serbiaan, oli pakko toimia!

Toinen lentolippu minulla onkin sitten hankittuna marras-joulukuun vaihteeseen ja Lissaboniin. En ole ikinä Portugalissa käynyt, joten kun löysin Ryanairilta reilu 40 euron lennot Roomasta Lissaboniin, noh en voinut vastustaa. Lissabon on myös hurmannut viime vuosina minua jotenkin todella paljon ja noussut Balkanin alueen rinnalle haavelistassani, joten nyt pääsen tämänkin suloisilla raitiovaunuilla linjoitetun kaupungin ruksaamaan bucket listaltani. Tämä syksy onkin yksi bucket lista kokonaisuudessaan, sillä vaihto, Rooma, Sikstuksen kappeli, Belgrad-Sarajevo ja Lissabon ovat kaikki sillä listalla.


Lisäksi suunnitteilla on road trip, sillä auton vuokra ei ole kovin paha Italiassa ja tälle reissulle minulla on vaatimuksena vain Verona, Pisa ja Italian rajojen ulkopuolella Lyon Ranskassa ja Liechtensteinin ruhtinaskunta Sveitsin ja Itävallan välissä. Näillä vaatimuksilla siis todennäköisesti road tripimme päätyy Sveitsin kautta Ranskaan, mutta Sveitsin upeiden maisemien takia, joita sain interrailinikin aikana jo hieman nähdä, en valita!

Tällainen pieni avaus syksyn reissusuunnitelmista tähän väliin. Olen selvästi liian innoissani syksystä, joten oli pakko päästä jonnekin purkamaan tätä intoa!

Seuraava postaus tuleekin sitten Roomasta, jonne ensi viikon keskiviikkona lähden! Kuvituksena toimii muutama upea ilta ihan täältä koto-Suomesta ja kahdesta kotikaupungistani; Jyväskylästä ja Tampereelta.

-A

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sisilialaiset sanovat: ”Anna meille viikko elämästäsi ja me annamme sinulle 3 000 vuotta historiaa".

Uusi vuosi 2024 Gran Canarialla

Miniloma Milanoon