Ihana Portugali ja Cascais


Moi! 
Kevät on jo jäänyt taakse ja alkukesän lempeät tuulet virkistävät mukavasti. Tällä kertaa laitan lähinnä vain kuvia kauniista Cascaisin kaupungista, sillä kohteesta löytyy juttua jo aiemmista blogeista.



Myös tänä keväänä (kuten viime keväänäkin) matkaamme Portugaliin isolla porukalla. Matkaseuraamme liittyy ystäviämme eri puolelta Eurooppaa. Osa saapuu paikalle hieman myöhemmin ja osa lähtee taas aiemmin pois, kuten saatatte arvata, työt sanelevat pitkälti, miten pitkään kukin ennättää viettää ihanaa alkanutta kesää kauniissa Cascaisin kaupungissa. Vappuna kuitenkin olimme kaikki paikalla ja kokoonnuimme koko porukalla yhteiselle illalliselle.

Ihana Cascais!



  

 Kauniissa Cascaisin kaupungissa on paljon nähtävää ja ihana hiekkaranta aivan keskustassa.


    

  

Reissulla pelasimme golfia, kävimme seuraamassa Estorin ATP-turnausta ja nautimme ihanista merien antimista. Vapun kunniaksi myös ensimäiset "ulkona syödyt" jäätelöt kuuluvat tietysti ohjelmaan.

   Quinta de Marinha golf.



Lämpimät päivät houkuttelivat eteenkin lapset pulikoimaan jääkylmässä hotellin uima-altaassa.



Merivesi oli vielä näin loppukeväästä kylmää, mutta uskaliaita löytyi viettämään myös  rantaelämää.

  


 


Cascain keskustassa ja sen ympäristössä on tarjolla usita tasokkaita kalaravintoloita, jossa on tarjolla herkullisia meren antimia. (Ravintoloita, joita suosittelen mm. Monte Mar Resturant Fish & Seafoot, Casa Velha Restaurante, Mariscaria ja Restaurante e Marisqueira).

 

Portugalista löytyy paljon tasokkaita golfkenttiä, joten tähänkin matkaan mahtui muutama golfkierros mm. jo tutulla kentällä. Lisäksi pelasimme kerroksen myös meille uudella kentällä, joka sijaitsee upean Atlantin rannalla,  Oitavos dunes Links golf kenttä, suosittelen poikkeamaan.

Oitavos dunes links golf

Mukavaa kesää  ja mukavia  kesäloma matkoja.  Ryhdyn nyt seuraavan matkan suunnitteluun, tavoistani poiketen en ole vielä seuraavaa matkaa varannut, mutta moneen paikkaan olisi kyllä kiva tutustua kuten esimerkiksi Intiaan, Japaniin tai Etelä-Amerikaan.

TERKUIN -R-

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sisilialaiset sanovat: ”Anna meille viikko elämästäsi ja me annamme sinulle 3 000 vuotta historiaa".

Uusi vuosi 2024 Gran Canarialla

Miniloma Milanoon