Singaporesta Kuala Lumpuriin


Heippa!

Mainitsinkin jo Thaimaa-postauksessani, että keväällä 2016 kun tulin Australiasta kotiin, tein pienen kiertoreitin ja suoritin elämäni ensimmäisen reppureissun. Thaimaa olikin siis tämän reissun viimeinen kohde ja ennen sitä kävin Singaporen kautta Kuala Lumpurissa.


Ja näistä kahdesta kohteesta en voi muuta sanoakaan, kun että kuinka erilaisia voikaan olla kaksi Aasian suurkaupunkia! Singapore vei aivan täysin sydämeni, mutta Kuala Lumpur oli pienoinen pettymys. Tähän kyllä ehkä vaikutti se, että Singaporen jälkeen mikä tahansa kaupunki olisi ollut pienoinen pettymys, koska Singapore on vain jotain niin upeaa... 

Vietin Singaporessa vain muutaman päivän, mutta tehokkaana tyttönä ehdin kiertämään kaikki must paikat eli Marina Sands Bayn ostoskeskuksen, johon itse asiassa tuli metro todella kätevästi suoraan China Townissa sijaitsevasta hostellistani, superpuiden peittämän Gardens by the Bayn, henk. koht. suosikkini, Merlion-patsaan, sekä esimerkiksi Singapore Flyerin ja kuuluisan Orchard Roadin. Lisäksi kävelin pitkin kuuluisaa Esplanadea pitkin, jolla sijaitsi esimerkiksi Singaporen teatteri. Näin myös nykytaiteen museon ja kansallismuseon, sekä Little Indian. Oikeastaan siis kaiken mahdollisen, paitsi Sentosan saaren, mikä edelleen harmittaa, mutta onpahan syy mennä takaisin vielä jonain päivänä, jotta näkee senkin puolen Singaporesta! Tosin takaisin haluan joka tapauksessa, sen verta upea paikka Singapore oli pilvepiirtajineen, puistoineen ja kulttuurikohteineen. Tietenkään unohtamatta miten puhdas paikka koko kaupunki oli! Niin tyydyttävää nähdä kaupunki, jossa ei ole roskan roskaa yhtään missään!

Koska sanat eivät enää riitä kertomaan Singaporesta, niin annan kuvien puhua puolestaan:



Upeita rakennuksia!

China Townin kujia







Singaporen Ooppera


Skyline



Erikoinen nykytaiteen museo keskellä kuvaa!





China Townin temppeleitä


Super puut

Itse Marina Sands Bay





Singaporesta lensin sitten Kuala Lumpuriin erittäin helposti ja halvasti. Taisi maksaa muutaman kympin lentoni ja kesto oli alle tunnin luokkaa. Kuala Lumpurin päässä hostellilleni pääsu tuottikin sitten enemmän vaikeuksia... Minulla oli hostelli-alueeni kartta, mutta siitä puuttui kaikki pienet kujat ja kun jäin bussista pois meni minulla 400 metrin matkaan lähemmäs tunti, sillä pyörin vain ympyrää ja yritin kysyä neuvoa, mutta kukaan ei sellaista suostunut antamaan. Syynä tähän oli se, että olin pöllähtänyt Labor Daynä suoraan arabilaiskortteliin, jossa kaikki nuoret miehet olivat kaduilla juhlimassa ja ilmeisesti naisilla ei ollut mitään asiaa kaduille, joten minun läsnäoloni oli todella loukkaavaa heille.  Tämän takia päälleni syljettiin ja matkalaukkuni potkittiin rikki, mutta onneksi juuri kun olin purskahtamassa itkuun joku vanhempi rouva kiskaisi minut kauppaansa turvaan ja piti siellä kunnes väkijoukko hieman hälveni ja hän uskalsi laskea minut taas kadulle kertoen missä hostellini sijaisti. Voin sanoa, että edelleenkin tämä oli pelottavin kokemuskseni ulkomailla! 


Siitä onneksi selvittiin ja pääsin kuin pääsinkin lähijunalla Kuala Lumpurin keskustaan ihastelemaan PetronasTowerseja sekä Menara Kuala Lumpuria. Muuten kiertelin keskustan ostoskeskuksia ja ihailin upeita suihkulähteitä KLCC Parkissa. Koska täälläkin vietin vain pari päivää, omistin toisen päivän lähinnä hostellilta käveltäville kohteille ja sellainen löytyikin aivan vierestä, sillä hostellini sijaitsi erittäin lähellä Dataran Merdekaa.

Siinäpä oikeastaan oli mitä tein Kuala Lumpurissa ja Singaporen jälkeen kaupunki vaikutti todella likaiselta ja kaikin puolin nuhjuiselta. Jos olisinkin tullut kaupunkiin vaikka ensimmäisenä, olisi se ehkä säväyttänyt enemmän, mutta nyt ei ole yhtään fiilis, että takaisin pitäisi päästä. Muualle Malesiaan voisinkin jossain vaiheessa palata, mutta Kuala Lumpuriin en oikeastaan. Kuitenkin olen tyytyväinen, että sekin on koettu ja voin sanoa nähneeni ja tehneeni! 

Alla kuitenkin kuvani Malesian pääkaupungista, joka on kaikesta huolimatta kokemisen arvoinen, vaikkei oma kokemukseni ollutkaan parhaimmasta päästä...



Kaksoistornit




Kuala Lumpurin skyline


Dataran Merdeka


Kuala Lumpurin China Town ja sen temppelit


Nyt olenkin saanut blogin puolelle kaikki vanhat reissuni, jotka löytyy minijärkkäristäni. Syksyllä mennään taas, mutta siihen saakka äitini saa pitää huolen kesän postauksista. Lisäksi blogiin saattaa ilmestyä meidän kahden vanhojen reissujen postauksia!

-A

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sisilialaiset sanovat: ”Anna meille viikko elämästäsi ja me annamme sinulle 3 000 vuotta historiaa".

Uusi vuosi 2024 Gran Canarialla

Miniloma Milanoon