Matkailua kotimaassa, osa 2

 

MOIKKA!

Koronakurjimus pitää meitä hampaissaan, joten kotimaanmatkailu kukoistaa. Näin siis minunkin kohdallani, jo toisena kesänä peräkkäin. Viime kesänä suuntasin Kalajoelle ja Pohjanlahteen pulikoimaan, nyt suuntana oli Porvoo ja Suomenlahti.

Haikon kartano

Kartanon puistoa

Majoittauduin Haikon kartanoon, joka sijaitsee n. 6 km päässä Porvoosta. Kartanon hyvin hoidettu ja upea puutarha oli ihastuttava ja helteinen sää houkutteli mereen sekä kylpylään pulikoimaan. Kartanon keltaisessa salongissa oli mahdollista tutustua Albert Edelfeltin taide-kokoelmaan ja vain 600 m päässä sijaitsi myös taitelijan ateljee, jonne kannattaa poiketa vierailemaan (avoinna kesällä ti-su 10-18). Kartanon mailla ei pitkästynyt, sillä tekemistä riitti aamuvarhaisesta iltaan asti. Erilaisia liikunta aktiviteettejä niin vedessä kuin maalla oli tarjolla runsaasti. Pääkohteeni oli kuitenkin Porvoo.

m/s J.L. Runeberg

Porvoo sijaitsee Helsingistä n. 40 km itään, jonne matkasin m/s J.L. Runeberg laivalla Haikon kartanosta. Porvoon kaupunki (asukkaita n. 50 000) viettää tänä vuonna 675-vuotispäivää, joten kaupungissa on tarjolla paljon erilaista ohjelmaa. Kaupunki on yksi kuudesta Suomen keskiaikaisista kaupungeista ja kaikki merkittävät nähtävyydet ovat kävelyetäisyydellä, joskin Vanhan Porvoon mäkiset ja mukulakiviset kadut asettavat tietyt vaatimukset jalkineille.




En voi muuta todeta kuin, että Vanhan Porvoon vei sydämeni. Sen ihastuttava keskiaikainen asemakaava ja sokkeloiset kujat, puutalot, pikku putiikit ja ranta-aitat olivat aivan ainutlaatuisia. Vanhan kaupungin puurakennukset ovat säilyneet hyvin ja ovat peräisin 1700- ja 1800-luvuilta. Jokivarressa maisemaa hallitsee jyrkkäkattoinen goottilainen tuomiokirkko, joka sai nykyisen muotonsa jo 1400-luvulla. Kaupungista löytyy myös ihania puistoja ja museoita niistä kiinnostuneille.

Porvoosta saa myös Suomen parhaat suukot. Brunbergin 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Porvoossa on tarjolla ihania makeisia ja suukkoja,. Kannattaa siis poiketa herkuttelemassa. Brunbergin suukoillakin on juhlavuosi ja jo 70 vuoden ajan olemme voineet niistä nauttia. Uutta mustaherukan makuista suukkoa taitaakin saada tänä vuonna vain Porvoosta.


Terkuin R

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sisilialaiset sanovat: ”Anna meille viikko elämästäsi ja me annamme sinulle 3 000 vuotta historiaa".

Uusi vuosi 2024 Gran Canarialla

Miniloma Milanoon