Pitkä viikonvaihde Pärnun kylpylöissä

Viron kesäpääkaupunki Pärnu

Viron kesäpääkaupunki Pärnu houkuttelee lomailijoita avarilla valkeilla hiekkarannoillaan, viihtyisillä ravintoloillaan, raikkailla cocktailbaareillaan, kylpylöillään sekä tietysti rennolla tunnelmallaan.   

Näin Pärnua mainostetaan. Meitä oli lähdössä yli kahdenkymmen hengen porukkaa katsastamaan tuota kesäpääkaupunkia, harmi vain, että matkalle lähtiessä ilmoitti 6 henkilöä sairastumisesta.

Tämä Pärnun reissu oli järjestyksessä toinen reissu kyseiseen paikkaan, joten oli hauska havaita miten paljon sinne, oli rakennettu ja koko kaupunki muuttunut hieman ränsistyneestä kohteesta todelliseksi kesäkaupungiksi. 

Vanhan kaupungin portti



   Aamusta oli vanhassa kaupungissa vielä hiljaista.


Aluksi hieman pohjatietoa matkakohteestamme. Pärnu on keskiajalla perustettu romanttinen kaupunki. Se on nykyisin Viron merkittävin lomakeskus, ja sieltä löytyy lukuisia erityyppisiä spa-kohteita, vesipuistoja ja tietysti lukuisia kylpylöitä.

Pärnu on pinta-alaltaan Viron suurin kaupunki (858 km²), ja se vastaa kooltaan suunnilleen Berliiniä (892 km²). Mittavasta pinta-alastaan huolimatta Pärnussa on kuitenkin vain 60 asukasta neliökilometrillä.

Laajat, valkeat hiekkarannat, matala vesi ja “Viron paras aurinko” houkuttelevat paikallisia niin kuin vierailijoitakin. Kaunis merenrantapromenadi sopii ihanteellisesti kävelyyn, pyöräilyyn ja rullaluisteluun. Lukuisat leikkikentät, suihkulähteet ja pelialueet tarjoavat lapsille ja tietysti myös aikuiselle viihdykettä useiksi päiväksi. 

Kesästä 2022 lähtien pääsee Pärnuun myös lentäen. 5. toukokuuta ja 21. elokuuta välisenä aikana lennetäänkin Pärnun ja Helsingin välillä kahdesti viikossa.




Valkoista hiekkarantaa monta kilometriä.

Rantaniitty

 
Rannalla oli jatkuvasti erilaisia kisoja ja aktiviteetteja.

Kaupungin valtasi lauantai-iltana Viron moottoripyöräkauden avajaiskulkue, johon osallistui n. 1500 moottoripyöräilijää.


Majoituimme kesäkuussa 2014 avattuun Hedon Spa  hotelliin. Se sijaitsee Pärnun hiekkarannalla 15 minuutin kävelymatkan päässä Pärnun keskustasta ja vain kivenheiton päässä merenrannasta.

Hedon Spa hotellissa on 75 hotellihuonetta, joista 7 sijaitsee ainutlaatuisessa historiallisessa mutakylpylärakennuksessa. Historiallisen mutakylpylän huoneet sopivat erityisesti rauhallisuutta ja yksityisyyttä arvostavalle vieraalle. Tämä hotellinosa on kulttuuriperinnöllisesti suojeltu kohde. Standard-huoneiden parvekkeelta avautuu näköala viereisille puistoalueille tai hotellin sisäpihalle ja superior-huoneet ja sviitit suuntaavat merelle.

Aamiaisbuffet oli runsas kuohuviineineen ja kylpylä- sekä aurinkoalan ja pohjakerroksen kuntosalin käyttö kuuluvat huoneen hintaan. Raimond-ravintolassa voi nauttia ylellisen fine dining -aterian, ja tunnelmaltaan rennossa Akord- ravintolassa tarjoiltiin mm. grilliruokia.



Huoneissa vieraita varten on varattuna kylpytakit, tossut sekä kylpylävierailua varten kassit lisäpyyhkeineen mukavan kylpylävierailun takaamiseksi. Hotellin boutique-spaassa on 2 saunaa, tilava poreallas, lastenallas, ulkouima-allas (suljettu talvisin) sekä useita hoitohuoneita. Asiakkaat voivat rentoutua myös spa-baarissa, jossa on tarjolla valikoima juomia kahvista cocktaileihin. Lisämaksusta asiakkaat pääsevät Silent SPA -tilaan, jossa on 3 saunaa, suola-allas ja jalkakylpy.

Tietysti kylpylämatkalla testasimme saunat, altaat ja ihanat hoidot, jotka olivat hinnoiltaan huomattavasti kotimaisia edullisimpia. (1hh 177 €/vrk, 2hh 191 € yö sis. kylpylän sisäänpääsyn ja aamiaisen.)

Hotellilta on Pärnu Bay Golf Linksin ja White Beachin golfkentille n. 10 km:n matka ja pelasimmekin viikonloppureissulla molemmat Pärnun golfkentät:

White Beach Golf  on ensimmäisiä golfkenttiä Pärnussa ja nimensä tämä 18-reikäinen kenttä on saanut upeasta todella valkoisesta hiekastaan, joka ulottuu lähes kentälle asti. Aurinkoa kentällä riittää aamusta iltaan. Peltomainen, tasainen sekä puuton kenttä ja jokseenkin minun mielestäni tylsä. Ensivaikutelmaan vaikutti kuitenkin paljon pilvinen ja sateisen viileä sää.




Pärnu Bay Golf Links on rakennettu osittain mäntykankaalle ja osittain meren rantaan. Kentälle on haettu tietoisesti links-kentän ominaisuuksia. Kentällä on usein voimakkaita tuulia, kuten myös meidän pelipäivänämme. Mäntyjen välissä kulkeville väylille on kasattu maakasoja ikään kuin dyyneiksi, jotka antavat links-kentän tuntua. Kuitenkin hoitamattomana nämä heinittyneet kummut tulevatkin vaikeuttamaan pelaamista. Pelaamisen arvoinen kenttä, eli suosittelen siis. 




Golfklubi on kaiken lisäksi suosittu hääpaikka ja myös meidän pelipäivänämme siellä oli häät!


Tervein R

P.S. Seuraava tyttöjen matka suuntautuu jälleen Portugaliin, mutta tällä kertaa Porton kaupunkiin. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sisilialaiset sanovat: ”Anna meille viikko elämästäsi ja me annamme sinulle 3 000 vuotta historiaa".

Uusi vuosi 2024 Gran Canarialla

Miniloma Milanoon