Päivä Abu Dhabissa


Heipä hei,

Nyt vuorossa olisi keväisen reppureissuni viimeinen kohde, eli 14 tunnin välilasku Abu Dhabiin Arabiemiraatteihin. Saavuin kohteeseen puolilta päivin ja lentoni kohti Eurooppa lähti kahdelta yöllä, näin jättäen minulle koko iltapäivän Abu Dhabissa.

Minulla olikin hyvin selkeät suunnitelmat mitä halusin tehdä ja tästä syystä jätin laukut kentälle säilytykseen ja hyppäsin taksiin matkalle kohti Sheikh Zayed Grand Moskeijaa:


Paikka oli UPEA, mutta oli surullista nähdä, miten tästäkin oli tehty kunnon turistirysä, jonne pääsi sisälle vain ison ostoskeskuksen läpi ja kaikkialla myytiin aiheeseen liittyvää roinaa sekä kaapuja, joilla peittää itsensä moskeijaan mentäessä.

Jouduinkin hieman tappelemaan, että vaatetukseni peitti tarpeeksi, mutta lopulta moskeijan turvamies auttoi minua löytämään oikeanlaisen kaavun ja pääsin sisälle tähän kauniiseen marmoriluomukseen.

Alla kuvani moskeijasta:













Kuvat eivät tee tälle paikalle oikeutta, mutta ehkä näistä saa edes pienen käsityksen siitä, miten kaunis paikka tämä. Olisinkin voinut vaellella täällä loppupäivän... Minua kuitenkin tultiin kolmen aikaan hakemaan seuraavaan aktiviteettiini aavikkoajelulle!

Tässä vielä vähän vaatetuksesta. Kaavun piti peittää kaikki hiuksista ranteisiin ja nilkkoihin, mutta länsimaalaiset miehet saivat tulla sisälle shortseissa ja t-paidoissa...

Mutta olin siis varannut illaksi aavikkoajelun, jossa kaahailimme hiekkadyyneillä pitkässä autojonossa ja joka loppui aavikkoleiriin. Siellä saimme illallista, tulishown, kameliajeluita, hennatatuointeja ja vaikka mitä!

Tässä jälleen kuvat, jotka kertovat taas enemmän kuin tuhat sanaa:


Kurvailun välissä pysähdyimme myös kamelitilalle rapsuttelemaan kameleita! :)

Ja autojonolla tarkoitin tätä... Nämä kaikki tulivatkin illaksi kanssamme aavikkoleiriin! :)








Kaiken kaikkiaan meno oli villiä! :D

Kruisailun jälkeen rauhoituimme sitten aavikkoleirissä:

Siellä sai kokeilla esim. hiekkasurfausta...

Nautiskella teetä ja taateleita ennen itse illallista...

Tai käydä kameliajelulla! :) Itse otin myös perinteisen hennatatuoinnin käteeni, mutta siitä en tainnut muistaa ottaa kuvaa :/

Istuimme perinteiseen tapaan istuin tyynyillä...

Ja pian olikin iltaohjelman vuoro, jossa saimme ensin nauttia napatanssista...

Ja lopuksi vielä tulishowsta! :)

 Kaikkinensa mieleenpainuva välilasku! Tosin aavikkoleirissä oli aika yksinäistä näin soolomatkailijana, mutta kyllähän sekin meni kaiken mielenkiintoisen toiminnan keskellä! :)

Tästä kuskimme jättikin minut lentokentälle ja jäin odottamaan lentoani kohti kotia! :)

Mutta sellainen reppureissu tällä kertaa ja seuraava postaus onkin sitten lähempää kotia ystävän upeista häistä Italian maaseudulta! :)

- A

Kommentit

  1. Ihana postaus ja todella inspiroiva päivä Abu Dhabissa! Sheikh Zayed Grand Moskeija näyttää upealta, ja aavikkoajelu kuulostaa todelliselta seikkailulta. Kiitos, että jaoit kokemuksesi, ja kuvat välittivät upeasti tunnelmaa. Täytyy lisätä Abu Dhabi omalle matkatoivelistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentista ja suosittelen kyllä ehdottomasti lisäämään kohteen matkatoivelistallesi! :) Lisää myös nuo aktiviteetit samalle listalle! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sri Lanka - Norsuja ja teeviljelmiä

Pyramideja & koralliriuttoja

Uusi vuosi 2024 Gran Canarialla