Syysloma golfin parissa; BlackSeaRama Bulgaria

Heipä hei!

Kesä ja pimeä syksy ovat takana ja nyt lumi jo peittää maisemat. Palaan kuitenkin vielä syksyyn ja matkakohteeseemme, joka oli tällä kertaa Bulgariassa. Lensimme lokakuussa Burgessin pikkukaupunkiin, josta matkamme suuntautui Mustanmeren rannalle sijaitseva Cape Kaliaan. Pelimatkamme pääkohde oli BlackSeaRama golf, jonka pelasimme reissun aikana 3 kertaa.

Bulgaria, virallisesti Bulgarian tasavalta, sijaitsee Balkanilla Kaakkois-Euroopassa Mustanmeren rannalla (väkiluku on n. 6,4 miljoonaa ja 1.12025 alkaen valuutta euro). Bulgariassa on pieneksi maaksi suuret ilmastoerot, sillä se sijaitsee mannerilmaston ja välimerenilmaston vaikutusalueiden välissä. Säässä on suuria eroja pienillä etäisyyksillä. Tämän saimme myös reissussamme kokea, ensimmäinen lomapäivämme oli helteinen, mutta loppuloman kuljimme toppatakissa.

Hieman tunnelmia hotellin alueelta.

Näkymät parvekkeelta


BlackSeaRaman lomahuoneistosta oli huikeat maisemat Mustallemerelle. Suositussa hotellissa järjestettiin myös viikonloppuisin häitä ja muita juhlia.

Hotellissa oli uima-altaat sekä sisällä että ulkona.


BlackSeaRama Golfin on suunnitellut Gary Player ja se valittiin maailman parhaaksi uudeksi kentäksi 2009. Kentältä oli mahtavat maisemat Mustallemerelle. Tuuliset ja jopa myrskyisät säät toivat omat haasteet pelaamiseemme, mutta mielestäni BalckSeaRama on peruskenttä, joka ei paljon pelaajaa yllättänyt. Ehkä kentän syyskuntoon olisi kannattanut hieman panostaa enemmän, sillä esimerkiksi pujot rehottivat ympäri kenttää.  






Väylä 19 ja jälkipelit

Pelimatkan ohjelmaan kuului Ian Woosnamin suunnittelema lempeä Lighthousen golfkenttä. Kiva käveltävä peruskenttä, jossa oli panostettu harjoitusalueeseen. Kenttä sijaitsi ihan naapurissamme.





Poikkesimme myös suositussa 12 000 asukkaan rantalomakohteessa Balchikissa joka on suosittu rantakohde myös bulgarialaisten keskuudessa. Kaupungin viehätys perustuu siihen, että se on edelleen hyvin koskematon. Kaupungin sydän on täysi vastakohta rannoille ja upealle rantapromenadille. Kaupungissa ei ole suuria diskoja, vesipuistoja tai huvipaikkoja, mutta kuningatar Marian kesäpalatsi ihanine puutarhoineen on näkemisen arvoinen. Kaupungin yläosasta löytyy pieniä putiikkeja, jossa myydään esim. käsitöitä. Hinnat ovat edullisemmat kuin yleensä etelän rantakohteissa. Touzltassa on mahdollisuus päätä kokeilemaan perineistä mutakylpyä (5 km pohjoiseen Balchikista).









Kolmas golfkenttämme oli Thracian Cliffs, jossa on pelattu Euroopan Tourin osakilpailu 2013. Gary Playerin suunnittelema kenttä on jylhä ja ehkä yksi Euroopan upeimmista. Pitkien siirtymien ja korkeuserojen vuoksi on kierroksella auto välttämätön. Harmisemme kentällä ei ollut laisinkaan käytössä clubia tai peseytymismahdollisuutta. Välipalaa myytiin tuulisen pressukatoksen alla melkoisilla hinnoilla.








Seuraavaa matkaa odotellessa.
Terkuin R

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sri Lanka - Norsuja ja teeviljelmiä

Pyramideja & koralliriuttoja

Uusi vuosi 2024 Gran Canarialla