Soulin vilskettä



Moikka taas ja palataanpa vielä kesän reissuihin, ennen kuin syksyn reissut alkavat! :)

Eli heinäkuu vierähtikin enemmän tai vähemmän reissussa, kun ensin lähdettiin kauas ja sitten tultiin ihan naapuriin. Aloitetaan kuitenkin siitä kaukoreissusta, eli 10 päivän reissustamme Etelä-Koreaan ja tarkemmin sanottuna Souliin ja Jejun saarelle. Tässä postauksessa esittelen kuitenkin reissumme Soul-osuuden! :)

Eli otimme Finnairin suorat lennot Souliin noin 800€/nassu ja vietimme tuossa upeassa Etelä-Korean pääkaupungissa ensimmäiset viisi päivää toipuen jetlagista, tuskastellen kuumuudesta ja kiertäen Soulin ostoskatuja sekä temppeleitä. Sitten kävimme välissä pari yötä Jejun saarella vilvoittelemassa (vaikka se sijaitseekin aivan Korean eteläkärjessä ja Soul taas melko pohjoisessa) ja palasimme vielä pariksi päiväksi käymään esimerkiksi Koreoiden rajalla, Soulin perinnekylässä sekä modernissa Gangnamissa! :)

Hotellia vaihdoimme myös välissä, sillä meillä oli ensimmäisessä hotellissamme, Hotel Lemongissa, hieman erikoinen tapaus, kun hotellihuoneemme ovi oli dinnerimme aikana avautunut käytävälle ja hotellin henkilökuntaa ei asia juurikaan kiinnostanut, mutta he soittelivat asiaan liittyen minulle monta kertaa seuraavana aamuyönä... Hotelli oli muuten oikein siisti, kiva ja hyvällä paikalla + siihen kuului hyvä aamupala, mutta kahtena nuorena naisena matkustaessa, tuollainen tapaus ei luo kovin turvallista fiilistä. Varsinkin kun Etelä-Korea ja Japani ovat tunnettuja siitä, että yksityishenkilöt laittavat kameroita esim. julkisiin vessoihin kuvatakseen tuntemattomia ihmisiä ja nämä videot sitten päätyvät ties mille hämärille sivuille...

En siis oikein tiedä, että uskallanko sinällään hotellia suositella, mutta sanotaan vaikka näin, että omalla vastuulla! :D

Jejun seikkailun jälkeen päädyimme siis eri hotelliin Soulissa ja hotelli sijaitsikin melko lähellä ensimmäistä majoitustamme ja oli nimeltään Hotel Ehwa. Tästäkin hotellista jäi melko ristiriitaiset fiilikset, sillä alkuperäinen huoneemme oli aivan totaalinen homepesäke, mutta saimme onneksi vaihtaa huoneeseen, joka oli siedettävämpi. Tosin ystäväni heräsi silti joka aamu kurkku ja silmät umpeen turvonneina, kiitos vuosien homealtistuksen... Onneksi emme kuitenkaan muuta kuin nukkuneet huoneessa ja ystäväni oireet alkoivat heti helpottamaan, kun päästiin ulos raikkaampaan ilmaan! :)

Muuten Soul vei kyllä sydämen ja oli ensimmäinen aasialainen kaupunki, josta todella tykkäsin! Rakastankin pilvenpiirtäjien lasiseiniä, sitä miten pieneltä itsensä tuntee niiden rinnalla ja sitä, miten ne heijastaa valon ympäriltään super kauniisti! :) Minun sielun maisema on ehdottomasti moderni, elämää sykkivä suurkaupunki pilvenpiirtäjineen!! :)

Mutta annetaan kuvien jälleen kertoa meidän tarinamme Soulista:

Saavuimme Souliin sunnuntaina puolen päivän aikaan ja nappasimme lentokenttäbussin keskustaan. Tässä onkin siltä matkalta napattu kuva, sillä olin jo tämän bussikyydin aikana myyty!

Sitten pääsimme hotellille asti ja ennen pientä välilepoa tsekkasimme tilukset ja löysimme tämän suloisen pienen terassin aulan takaa! :) Vitsi kun voisinkin suositella kyseistä hotellia... :(

Päikkäreiden jälkeen lähdimme metsästämään ruokaa ja päädyimme Korean BBG:lle, joka oli alkuun hyvin hämmentävää, mutta onneksi tarjoilijat olivat erittäin avuliaita ja saimme homman toimimaan! :D


Löysimme ravintolan Insa-Dongin Culture Streetiltä, joka löytyi aivan hotellimme nurkan takaa!

Insa-Dongilta lähdimme harhailemaan kohti tätä valokylteinen koristeltua Jongno-aluetta, jossa hetken pyörityämme ja yksillä käytyämme suuntasimme takaisin hotellille ja yöunille, jotta jaksamme omistaa päivän numero 2 Etelä-Koreassa shoppailulle!!




Alue oli selvästi ns. baarialue, mutta sunnuntain kunniaksi hyvin hiljainen sellainen!


Sitten alkoi Day 2 ja päivän agendana oli Myeong-Dongin shoppailualueen läpi koluaminen, joten tässä kuvia sieltä! :)



Tämä kuva oli matkan varrelta kyseiselle alueella ja aivan sattumalta otimme toisen hotellimme juuri tästä spotista! :)

Illan tullen päätimme lähteä tsekkaamaan Seoul Tower ja suuntasimmekin sinne menevälle kaapelihissille, jossa jostain kumman syystä oli ohjeet hississä toimiseen myös suomeksi!? :D

Muutenkin bongasimme paljon Suomi-juttuja ympäri kaupunkia, esim. Kukko-olutta kosmetiikakaupasta ja Pikkumyy-leluja pelihalleista. Kuulemma Japanin Suomibuumi rantautunut myös Etelä-Koreaan! :D

Lyhyen hissimatkan jälkeen pääsimme tornin juurelle ja ihailemaan maisemia! Meidän oli tarkoitus myös käydä kippistelemässä huipulla olevassa ravintolassa, mutta se menikin kiinni jo kahdeksalta illalla ja olimme paikalla ehkä noin vartin yli. Tämä yllättikin miljoonakaupungissa, sillä ravintolat todella löivät ovensa kiinni aivan viimeistään yhdeksältä, eli sen jälkeen oli turha enää ruokaa etsiä... Shoppailtua kyllä sai, mutta ruokaa ei enää...

No tyydyimme sitten maisemiin ja ihmisten rakkauslukkojen ihasteluun! :) Ihan hyvä diili tuokin!

Saasteet ja ilman kosteus hieman haittasi näkymää, mutta upeaa oli niistäkin huolimatta! :)

Näitä oli tuhansittain ja kaikissa karkkiväreissä!! :)



Päätimme kävellä vuorelta alas, sillä jonot hissiin oli piiitkät ja jonossa hyvin hikinen tunnelma, joten saimme kuvan skylinestä myös hieman alempaa! :)
Alas päästyä kävimme vielä mäkin kautta, sillä se oli sentään keskiyöhön asti auki, ja bongasimme samalla aamuiset shoppailukorttelimme yövalaistuksessa! :)

Kolmas päivämme Soulissa sen sijaan ei mennyt putkeen, sillä nukuimme aivan liian pitkään jetlagiamme pois ja täten missasimme päivän suunnitelmamme, eli temppelialueet, jotka menivät kiinni jo kuuden maissa. Tiistain istuimme siis viileässä Starbuckissa hiomassa loppureissun suunnitelmia ja Soulin osiomme ainuita sadekuuroja pidellessä! Meille ennustettiinkin pahinta monsuunia sataan vuoteen, mutta sellaisen saimme vain kokea tuona tiistain alkuiltana.

Täten matkalla hotellille päädyimme sateensuojaan pelihalliin, jossa hetken kiertelimme ja pelailimme ennen aikaisin nukkumaan menoa! :)


Täytyy kyllä sanoa, että tämä sateinen Soul oli melkein jopa kauniimpi, kuin kuuman kostea ja aurinkoinen Soul! :)




Day 4 alkoi jälleen hotellin aamupalalla ja suuntaamalla kohti kahta Soulin temppelialuetta Gyeongbokia ja Changdokkunagia, joten tässä kuvapläjäys niistä! :) Ekana Gyeongbok ja sitten Changdokkunag!

Vartijanvaihtoseremonia! :)














Näillä upeilla perinnepuvuilla pääsi ilmaiseksi sisään, joten niitä näkyi paljon ja niiden vuokrausliikkeitä oli koko temppelin muurin reunus täynnä! :)
Sitten kuvat Changdokkungin temppelialueelta, joka sijaitsee kävelymatkan päässä! :)







Sitten Day 5 ja lähdimme kohti lentokenttää ja Jejua, mutta ehdin ikuistamaan hotellimme maailman suloisimman lemmikin! :)

Pilvenpiirtäjien viimeiset ihastelut ennen saarielämää!
Päivät 5-7 meni siis enemmän tai vähemmän Jejulla, mutta seitsemäntenä päivänä ehdimme illalla vielä tsekkaamaan Hongdaeen yöelämää, joten tässä pari kuvaa sieltä! :)


Sitten Day 6 ja DMZ tour Koreoiden rajalle! Lähtö oli kuudelta aamulla ja kaupunki oli vielä täysin unessa! :)

Rajalla ei saanut kuvata, joten sieltä ei kuvia ole, mutta muutaman kuvan ystäväni nappasi matkan varrelta ja tässä esim. kuva Koreoiden välisen tunnelin parkkipaikalta! :D

Sitten lähdimme kohti rajaa ja tämän joen jälkeen ei saanut enää oikeastaan kuvata...
Paitsi tämän ryhmäkuvan observatorion pihasta!

Kaverini kuitenkin fiksuna nappasi screenshotin, missä näkyy, että kuinka lähellä me oikeasti kävimme! 

Rajalta lähdimme sitten lähimpään Etelä-Korean puolella olevaan kylään, joka sijaitsi vielä rajavyöhykkeen sisällä!



Viimeisenä kävimme vielä touriin kuuluvalla riippusillalla ihailemassa maisemia! :)



Ryhmämme kuuntelemassa opastusta! :)


Linkki touriimme!

Takaisin Souliin päästyämme otimme taas pienen välilevon ja sitten illalliselle Myeong-Dongiin fiilistelemään pimenevää kaupunkia! :)


Viimeisenä kokonaisena päivänä suuntasimme vielä Bukchon Hanokin perinnekylään ihastelemaan perinteisempää korealaista arkkitehtuuria ja elämän menoa! :)




Sade meinasi yllättää, mutta sain silti upean kuvan tästä kontrastista uuden ja vanhan välillä! :)



Kävimme myös perinteisessä teehuoneessa ja tässä heidän pöytäkoristeensa! :)

Teehuoneen sisäpihaa

Ja annoksemme! :)






Teehuone vielä sisältä! :)



Perinnekylästä nappasimmekin sitten metron Soulin moderneimpaan kaupunginosaan eli Gangnamiin, jossa kävimme lounaalla ja pyörimme hieman kaupoilla! :)




Matkustuspäivänä kävimme vielä tekemässä viime hetken ostoksia ja yritimme imeä kaupungin energiaa kotiin tuotavaksi! :) Sitten olikin aika lentää kotiin ja todistaa esim. tämä upea auringon nousu! :)

Mutta tässä kuvani Soulista ja seuraavaksi pistän sitten pari kuvaa Jejulta! :)
- A



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pyramideja & koralliriuttoja

Uusi vuosi 2024 Gran Canarialla

Sri Lanka - Norsuja ja teeviljelmiä